Hyvänviestintuojat

Dokumentaari, kesto 28m, suomi & englanti

Tarina mobiilivallankumouksesta

Matkapuhelimet, älypuhelimet ja tabletit ovat olennainen osa tämän päivän elämäämme, mikä ei ollut lainkaan itsestään selvyys kun Suomen Posti- ja lennätin- hallitus (PLH) aloitti Autoradiopuhelin, ARP, -matkapuhelinpalvelun suunnittelun 1960-luvun puolivälissä. Tuskin kukaan ymmärsi silloin, että tämä päätös johti kansainväliseen matkapuhelinpalvelun vallankumoukseen muuttaen ihmisten elamän. Tämä dokumentaari kertoo suurimmasta vallankumouksesta sitten teollisen vallankumouksen toimialan uranuurtajien kertomana.

Tästä alkoi myös Mobiran ja Nokian menestystarina.

Vuokraa tai Osta nyt

Tuotot lahjoitetaan Helsingin yliopiston syöpätutkimukseen

Tiimi

Kari Ahola

Karilla on takanaan yli kolmenkymmenen vuoden kansainvalinen ura Nokian verkosto liiketoiminnassa Euroopassa, Lahi-idassa ja Afrikassa seka Aasiassa. Han lahti Nokialta 2010 aloittaakseen oman investointi liiketoiminnan Singaporessa ja Suomessa (Aloha Pacific Pte Ltd/ Oy). Hanen liiketoimintansa keskittyy kiinteisto sijoituksiin seka aloittaviin ‘Start up’ yrityksiin. Han on tuottanut myos dokumentaareja, kuten urheilu lyhyt filmeja. ‘Hyvan Viestin Tuojat’ kasittelee matkapuhelin toimialaa, mista kaikki alkoi 1960 luvulla ja kehittyi suurimmaksi vallankumoukseksi sitten teollisen vallankumouksen. Kari on avioliitossa Eloise Ahola kanssa ja heilla on kolme lasta ja kaksi lastenlasta.

Jouko Häyrynen

Jouko Häyrynen (1957) on työskennellyt langattoman tiedonsiirron parissa yli 25 vuotta etenkin Aasia/Pacificin ja Lähi-Idän markkinoilla matkapuhelinpalvelun ja langattoman internetin ensi askelista alkaen. Jouko lähti Nokia Oy:sta vuoden 2003 lopulla ja on sen jälkeen toiminut yrityskonsulttina, hallitusjäsenenä ja yksityisenä sijoittajana useissa uuden teknologian start-up yrityksissä mm. puolijohdeteknologian, aurinkoteknologian, mobiilipalvelujen ja älykkäiden sensoriverkkojen (IoT) parissa fokusalueina Euroopan, Aasian ja Afrikan markkinat. Jouko on naimisissa ja asuu nykyisin Suomessa.

Markus Leppälä

Markus Leppälä on 33-vuotias elokuvantekijä. Hän on valmistutunut Taiteen maisteriksi Aalto-yliopiston elokuvataiteen laitokselta pääaineenaan elokuvaleikkaus. Markus työskentelee freelance-leikkaajana elokuvan ja tv:n parissa.

Aarne Tapola

Aarne Tapola on vuonna 1980 syntynyt elokuvaaja, joka on opiskellut Taideteollisen Korkeakoulun Elokuvataiteen osastolla pääaineenaan elokuvausta. Tapola on kuvannut pitkiä näytelmäelokuvia, dokumentaarisia elokuvia, lyhytelokuvia, mainoksia, musiikkivideoita, tv-sarjoja ja videoinstallaatioita niin Suomessa kuin ympäri maailmaa.

Kiitämme

Nokia Salon Elektroniikkamuseo

Media

28.11.2016 Tiedote:
"Hyvän viestin tuojat" -dokumenttielokuva valottaa Nokian matkapuhelinkehityksen
historiaa – tuotoilla tuetaan Helsingin yliopiston tutkimusta.

15.11.2016 Helsingin Yliopisto (finnish):
Ex-Nokialaiset tukevat huippututkimusta

Nokia Networksin alumnit keräävät varoja maailmanluokan perustutkimuksen hyväksi. Lahjoitukseen osallistutaan myös omakustanteisen elokuvan tuotolla.

1.12.2016 STT Info (finnish):
”Hyvän viestin tuojat” -dokumenttielokuva valottaa Nokian matkapuhelinkehityksen historiaa – tuotoilla tuetaan Helsingin yliopiston tutkimusta

Tänään Elisa Viihteessä julkaistava ”Hyvän viestin tuojat” kertoo Nokian askelista matkapuhelinalalla 1960-luvulta 1990-luvun alkuvuosiin. Omakustanteisen elokuvan tuotot ohjataan Helsingin yliopiston tutkimuksen tueksi. Tutkimusta tukee myös vasta perustettu Nokia Networks Alumni Fund. Yksi Helsingin yliopiston keskeisistä ja kansainvälisesti korkeatasoisista tutkimusaloista on syöpä.

1.12.2016 Markkinointi & Mainonta (finnish):
Nokia-konkari laittoi dokumenttiprojektin alulle - elokuvan tuotot ohjataan syöpätutkimukseen

Elokuvassa haastatellaan muun muassa Jorma U. Niemistä, joka oli Mobiran toimitusjohtaja 1970- ja 80-luvuilla, sekä Kari-Pekka Wilskaa, joka toimi Nokian johtajana samoina vuosikymmeninä sekä Mobiran varatoimitusjohtajana. Lisäksi suunvuoron saavat jokuset muut alan uranuurtajat.
Elokuvan tuotot ohjataan Helsingin yliopiston syöpätutkimuksen tukemiseen. Tuotot päätettiin ohjata tieteellisen tutkimuksen tukemiseen, koska Matti Makkonen menehtyi syöpään elokuvanteon aikana. Lisäksi sairauden kanssa on taistellut monet muutkin elokuvantekijöiden kollegat.

1.12.2016 Salon Seudun Sanomat (finnish):
Matkapuhelinalan alkuvuosista uusi dokumenttielokuva

Matkapuhelinalan alkuvuosista on julkaistu uusi dokumenttielokuva. Hyvän viestin tuojat kertoo matkapuhelinalan askelista 1960-luvulta 1990-luvun alkuvuosiin.
Elokuvaidean takana on Kari Ahola, joka toimi yli kolmekymmentä vuotta Nokian palveluksessa vuoteen 2010 saakka.

19.12.2016 Uusiteknologia.fi (finnish):
Nokian kännykkäteollisuudesta dokumenttielokuva

Suomalaisen kännykkäteollisuuden syntyminen kiinnostaa dokumentaristeja entistä enemmän. Tekeillä on Salon Seudun Sanomien mukaan uusi dokumenttielokuva Nokian kännykkäteollisuuden nousta ja tuhosta. Joulukuun alussa sai jo ensi-iltansa toinen dokumenttielokuva ”Hyvän viestin tuojat” Elisan viihdekanavalla.